Haluatko antaa lahjan, joka tukee hyvinvointia ja pysähtymistä omien ajatusten äärelle? Sulapian lahjakortilla annat lahjan pysähtymiseen ja oman äänen kuuntelemiseen.
Ajankohtaista
Kaikki on hyvin - miksi minua ahdistaa?
Törmään monesti tähän kysymykseen, kun keskustelemme asiakkaan kanssa. Kaikki on periaatteessa hyvin, kädet ja jalat toimii, pääkin suhteellisen hyvin ja elämä on sujunut suunnitelmien mukaan. Mutta mikään ei tunnu miltään.
Mitä lyhytterapeuttikoulutukseni sisältää?
Usein minulta kysytään, mitä kaikkea kuuluu lyhytterapeutin opintoihin ja missä opiskelen. Lyhytterapeuttikoulutusta järjestää eri kouluttajat ja hieman eri suuntauksin. Itse opiskelen kognitiivista lyhytterapiaa, jossa on mukana myös ratkaisukeskeisyyttä sekä otteita psykoterapian menetelmistä. Voidaan puhua kognitiivis-integratiivisesta...
Pian taas toivotamme toisillemme onnellista uutta vuotta. Voisimmeko toivottaa myös oman arvoista vuotta tai merkityksellistä vuotta? Onnellisuus voi joskus olla ansa, johon me lankeamme. Mitä enemmän koitamme tulla onnelliseksi kontrolloimalla ja välttelemällä elämässä väistämättä eteen tulevia hankaluuksia, sitä tiukemmin ne ovat läsnä...
Syksyllä aina jotain päättyy, mutta samalla se on myös erilaisten uusien alkujen aikaa. Olen avannut syyskuulle aikoja - tervetuloa nykyiset ja uudet harjoitusasiakkaat. Kognitiivisen lyhytterapian opinnot jatkuvat aktiivisesti ja minulla on jo nyt tarjota paljon tehokkaita harjoituksia sekä työkaluja, joiden avulla voimme yhdessä päästä matkalle...
Mielekästä vapaaehtoistoimintaa Mieli ry:ssä
MIELI Suomen Mielenterveys ry edistää mielenterveyttä ja ennalta ehkäisee ongelmien laajentumista suuremmiksi. MIELI ry puolustaa kaikkien oikeutta hyvään mielenterveyteen. Mieli ry tarjoaa mm. keskusteluapua akuuttiin kriisiin 24/7 päivystävässä kriisipuhelimessa puh. 09 2525 0111. Mieli ry:llä on myös 12-29 vuotiaille nuorille suunnattu ...
Kognitiivisella lyhytterapialla saadaan hyviä tuloksia masennuksen ja ahdistuksen hoidossa
Lyhytterapian vaikuttavuutta seurataan koulutushoitojen aikana tiiviisti, ja ammattilaiset keräävät toteuttamistaan hoidoista kattavasti tietoja. Koulutushoitoja on ehtinyt kertyä tähän mennessä 2663, ja niistä saadun aineiston pohjalta on tehty analyysi.
Infotilaisuus: Lyhytterapia tukena elämässä
Aika: la 23.3. klo 11.30-12.30
Olen Lyhytterapeuttiyhdistys ry:n hyväksytty opiskelijajäsen. Lyte on myös määritellyt lyhytterapeuteille yhteisen eettisen ohjeistuksen, jonka koen tärkeänä. Tutustu ohjeistukseen.
Tarinallinen jooga
Aika: la 17.2 klo 13.00-15.30 Paikka: Horisontti - terveyden ja hyvinvoinnin keskus Kajaani